"Se", vastasi Quesnoy, "että joka kerta kun näen kuninkaan, ajattelen: Tuossa on kuitenkin mies, jonka vallassa on katkaisuttaa kaulani!"
"Siitähän ei ole vaaraa", sanoi madame de Housset, "kuningas on niin hyvä!"
Näillä kahdella puhetavalla: Kuningas on niin hyvä! Kuningatar on niin hyvä! luotiin Ranskan vallankumous.
Kun Ludvig XV kuoli, hengähti Ranska helpotuksesta. Olihan päästy samalla kertaa Pompadoureista, Dubarryistä ja Hirvipuistosta.
Ludvig XV:n huvitukset tulivat kansalle kalliiksi: ne yksinään maksoivat yli kolme miljoonaa vuodessa.
Onneksi oli uusi kuningas nuori, siveellinen, hyväätekeväinen, melkein filosofi.
Tämä kuningas oli samoin kuin Jean-Jaques Rousseaun Émile, oppinut ammatin tai oikeammin kolmekin ammattia.
Hän oli lukkoseppä, kelloseppä ja mekanikko.
Kauhistuen sitä kuilua, jonka partaalla hän seisoo, hylkääkin kuningas aluksi kaikki suosionanomukset. Hoviherrat vapisevat. Kaikeksi onneksi muuan asia lohduttaa heitä: kuningas ei hylkää anomuksia omassa nimessään, vaan Turgot, ja kuningatar ei vielä ehkä olekaan täydelleen kuningatar, joten hänellä ei tänä iltana ole samaa vaikutusvaltaa kuin toivottavasti huomenna.
Vuoden 1777 tienoissa hän saavuttaa tämän kauan odotetun vaikutusvallan: kuningatar tulee äidiksi. Kuningas, joka tätä ennen jo oli niin hyvä kuningas ja puoliso, tulee kaiketi nyt hyväksi isäksi.