Mutta olivathan ainakin Rautanaamio ja Lauzun tehneet suuria rikoksia.
Rautanaamio, olipa hän Ludvig XIV:n veli tai ei, oli niin Ludvig XIV:n näköinen, että siitä saattoi erehtyä. Ajattelematontahan on olla kuninkaan näköinen. [Dumas esittää tässäkin Rautanaamiosta sen oletuksen, jolle hän perustaa osan toimintajuonta "Bragelonnen varakreivissä". Meidän päivinämme on Funck-Brentano lopullisesti todistanut, että Rautanaamio oli vähäpätöinen italialainen, pikku vehkeilystä näin ankarasti rangaistu. — Suom. ]
Lauzun oli mennyt naimisiin suuren Mademoisellen kanssa. Ajattelematontahan on mennä naimisiin Ludvig XIII:n läheisen sukulaisen, Henrik IV:n tyttärentyttären kanssa.
Mutta mitä olikaan Latude-parka tehnyt? Hän oli uskaltanut rakastua mademoiselle Poissoniin, madame de Pompadouriin, kuninkaan rakastajattareen. Hän oli tälle kirjoittanut kirjeen. Kunnon nainen olisi lähettänyt sen kirjoittajalle takaisin, madame de Pompadour lähetti sen poliisiministeri de Sartinesille. Ja Latude otettiin kiinni, pakeni, otettiin uudelleen kiinni ja sai olla kolmekymmentä vuotta Bastiljissa, Vincennessä ja Bicêtressä.
Eipä siis syyttä suotta vihattu Bastiljia. Kansa vihasi sitä kuin elävää olentoa. Se oli siitä tehnyt jättiläishirviön, satupedon, joka armottomasti nieli ihmisiä kitaansa.
Ymmärtäähän silloin Sebastien Gilbert-poloisen tunteet, hänen kuultuaan isänsä joutuneen Bastiljiin, ja Billotin vakaumuksen, että tohtori ei pääsisi vankilasta, ellei häntä sieltä otettaisi.
Ymmärtäähän myös kansan raivoisan kiihkon, kun Billot huusi: "Bastiljiin!"
Mutta mieletöntähän silti oli, niinkuin sotilaat olivat sanoneet, ajatellakaan valloittaa Bastiljia. Siellä oli ruokavaroja, sotilaita, kanuunia. Muurit olivat ylhäältä viisitoista jalkaa ja alhaalta neljäkymmentä jalkaa paksut. Ja linnankuvernöörinä oli herra de Launay, joka oli tallettanut kolmekymmentätuhatta naulaa ruutia kellareihin ja uhannut vaaran hetkenä räjäyttää Bastiljin ilmaan ja sen mukana puolet Saint-Antoinen esikaupunkia.