Elie, joka oli ottanut vastatakseen de Launayn hengestä, marssi edellä. Häntä suojasi univormunsa, ja kansa ihaili häntä, nähtyään hänen ensimmäisten joukossa ottavan osaa taisteluun. Miekkansa kärjessä hän piti kirjettä, jonka de Launay oli Bastiljin ampuma-aukosta pistänyt kansalle ja jonka Maillard oli Elielle antanut.
Häntä seurasi kuninkaallisten verojen valvoja, pitäen kädessään linnoituksen avaimia, sitten Maillard kantaen lippua; heidän jäljestään tuli nuori mies, joka pistimensä nenässä piti koholla Bastiljin ohjesääntöä, kirottua määräystä, jonka tähden oli virrannut niin paljon kyyneleitä.
Sitten asteli kuvernööri Hullinin ja parin kolmen muun suojaamana, mutta he ihan hukkuivat keskellä uhkaavia nyrkkejä, heiluvia miekkoja ja kiiluvia peitsiä.
Tämän ryhmän ohella ja melkein sen kohdalla kulki pitkin sitä suurta Saint-Antoine-kadun valtaväylää, joka bulevardit yhdistää virtaan, toinenkin yhtä uhkaava, yhtä peloittava ryhmä, joka kuljetti majuri de Losmea. Olemme nähneet, kuinka hän hetkisen koetti taistella kuvernöörin tahtoa vastaan ja taipui nähdessään tämän päättäneen puolustautua viimeiseen asti.
Majuri oli urhoollinen, hyvä, kunnon mies. Monien kärsimyksiä hän saikin lieventymään tultuansa nimitetyksi Bastiljiin. Mutta kansa ei tästä tiennyt. Se piti loistavaan asuun puettua miestä kuvernöörinä. Kuvernööri oli harmaassa puvussa; hän oli riistänyt rinnastaan Pyhän Ludvigin ritarikunnan nauhan, ja kun ainoastaan ne, jotka hänet tunsivat, voivat varmasti sanoa, kuka hän oli, niin hän oli jossakin määrin turvassa.
Tämän kaiken sai nähdä Gilbertin synkkä katse, joka aina oli tutkiva ja tyyni keskellä häntä itseäänkin uhkaavia vaaroja. Bastiljista lähtiessään oli Hullin kutsunut luokseen varmimmat ja hartaimmat ystävänsä, tänä päivänä urhoollisimmin esiintyneet sotilaat, ja neljä viisi oli noudattanut hänen käskyään, toteuttaakseen hänen jalon aikeensa, pelastaakseen kuvernöörin. Kolmen miehen nimen on puolueeton historia säilyttänyt. He olivat Arné, Chollat ja de Lépine.
Nämä miehet joiden edellä kulkivat Hullin ja Maillard, koettivat varjella miestä, jonka kuolemaa satatuhatta vaati.
Heidän ympärilleen oli ryhmittynyt muutamia ranskalaiseen kaartiin kuuluvia krenatöörejä, joiden univormut olivat viimeisen kolmen päivän kuluessa saavuttaneet kansan suosion ja herättäneet sen ihailua.
Launay saattoi välttää iskut niin kauan kuin hänen ylevämieliset suojelijansa olivat hänen ympärillään, mutta hän ei päässyt solvauksista ja uhkauksista vapaaksi.
Jouy-kadun kulmassa ei kaartin krenatööreistä, jotka Bastiljista lähdettyä olivat liittyneet joukkoon, ollut ainoatakaan enää jäljellä. Innostunut kansa tai laskelmiaan tekevät murhaajat olivat riistäneet heistä toisensa toisen jälkeen, ja Gilbert oli nähnyt heidän katoavan niinkuin rukousnauhan helmet putoilevat.