Pitou jäi hienotuntoisena vaunuihin.
Sebastien oli vielä sairashuoneessa. Saatuaan tietää tohtori Gilbertin saapuneen, vei johtaja itse hänet tapaamaan poikaansa.
Vaikka Billot ei ollutkaan mikään erikoinen huomioiden tekijä, niin hän tuntiessaan isän ja pojan luonteet, silmäili tarkkaavana kaikkea näkemäänsä.
Yhtä heikko, ärtyinen, hermostunut kuin lapsi oli ollut epätoivossaan, yhtä tyyni ja hillitty hän oli ilossaan.
Nähdessään isänsä hän kalpeni kykenemättä hiiskumaan sanaakaan. Huulet värähtivät hiukan.
Sitten hän heittäytyi Gilbertin kaulaan päästäen ilonhuudahduksen, joka tuntui tuskan huudolta, ja piti häntä lujasti syliinsä suljettuna.
Tohtori vastasi yhtä syvällä vaitiololla tähän äänettömään syleilyyn, mutta syleiltyään poikaansa katsoi häneen kauan, ja siinä katseessa oli yhtä paljon kaihomieltä kuin iloakin.
Billotia taitavampi tarkkaaja olisi sanonut, että tämän lapsen ja isän välillä oli joko suuri onnettomuus tai rikos.
Lapsi ei ollut yhtä hillitty Billotin seurassa. Kun hän sai nähdä muitakin kuin isänsä, joka oli kääntänyt kaiken hänen huomionsa puoleensa, juoksi hän kunnon maanviljelijän luo, kietoi kätensä hänen kaulaansa ja sanoi:
"Te olette kelpo mies, olette pitänyt lupauksenne, ja minä kiitän teitä."