"Ojentaa häntä kohden kättäsi?"
"Silloin hän katoaa."
"Ja kuka sinun arvelujesi mukaan se nainen on?"
"Minun mielestäni se on minun äitini."
"Äitisi!" huudahti Gilbert kalveten.
Ja hän painoi kätensä sydämelleen kuin estääkseen verta vuotamasta kipeästä haavasta.
"Mutta tämähän on vain unta", sanoi hän, "ja minä olen melkein yhtä hullu kuin sinäkin."
Poika vaikeni ja katsoi isäänsä pitkään.
"Mitä nyt?" kysyi Gilbert.
"Se voi kyllä olla unelma, mutta unelmieni todellisuus on olemassa."