"Hän on ollut ystäväni, enemmän kuin ystäväni, — opettajani, enemmän kuin opettajani, — pelastajani."
"Siis on joko Itävalta tai paavinistuin vaatinut teidän vangitsemistanne. Olettehan kirjoittanut kirjoja."
"Niinpä kyllä."
"Aivan oikein. Kaikki nämä pikkumaiset kostonhankkeet kiertävät kuningatarta, joutuvat hänen läheisyyteensä niinkuin kompassin neula kääntyy pohjoiseen, kun magneetti vetää rautaa puoleensa. Teitä vastaan on tehty liitto, teitä on seurattu. Kuningatar on pannut kreivitär de Charnyn kirjoittamaan kirjeen, poistaakseen kaikki epäluulot. Siinä on salaisuuden selitys."
Gilbert mietti hetkisen.
Tällöin hän muisti sen varastetun lippaan, jonka kanssa ei Itävallalla, ei paavillisella istuimella eikä kuningattarella ollut mitään tekemistä. Tämä asia johdatti hänet oikealle tolalle.
"Ei", sanoi hän, "se ei ole syynä, ei voi olla. Mutta samapa tuo, siirtykäämme toisiin asioihin."
"Mihin?"
"Teihin?"
"Minuun? Mitä asiaa teillä on minulle?"