"Keskustelitte, se on kyllä totta. Mutta syödessä minä kyllä puhelenkin."
Yksi ainoa sana, illallinen, oli jäähdyttänyt kaiken innostuksen. Mutta kuullessaan nuo viimeiset sanat: "Syödessäni minä kyllä puhelenkin", ei nuori kuningatarkaan voinut uskoa muuta kuin että noin suuren rauhallisuuden takana oli hiukan sankarillisuutta.
Kuningas tahtoi epäilemättä levollisuudellaan osoittaa olevansa järkkymätön näiden kamalien tapausten edessä.
Niin kyllä! Maria Teresian tytär saattoi uskoa, että Ludvig Hurskaan jälkeläinen ei tällaisena hetkenä ollut riippuvainen jokapäiväisen elämän aineellisista huolista.
Marie-Antoinette erehtyi. Kuninkaan oli nälkä, siinä kaikki.
XXVI
KUNINKAAN ILLALLINEN HEINÄKUUN 14 PÄIVÄNÄ 1789
Marie-Antoinette antoi määräyksen, ja kuninkaalle tarjottiin illallinen pienessä pöydässä kuningattaren omassa työhuoneessa.
Mutta kävikin toisin kuin kuningatar oli odottanut. Ludvig XVI pysyi vaiti, jotta mikään ei häiritsisi häntä aterioidessa.
Marie-Antoinetten koettaessa saada innostusta leimuamaan kuningas ahmi ruokaa suuhunsa.