Ja hän riensi Andréen luo nostaen hänet syliinsä.
Kuningatar pysytteli parin askeleen päässä, kylmänä, kalpeana, tuskan valtaamana.
XXIX
KOLMISIN
Andrée alkoi tointua tietämättä, kuka häntä auttoi; vaistomaisesti hän vain käsitti, että häntä hoivattiin. Hänen vartalonsa kohosi, kädet takertuivat odottamatta ilmestyneeseen apuun.
Mutta tajunta ei toipunut ruumiin ohella. Hän horjui ja oli horroksissa muutaman minuutin ajan.
Kun Charny oli koettanut saada hänen ruumistansa tointumaan, yritti hän herättää hänessä tajunnankin. Mutta vastaukseksi hän vain sai kamalan ja kiihkeän hourailun.
Andrée avasi viimein silmänsä; hänen katseensa kiintyi kreiviin, ja häiriön vallassa, tuntematta, kuka häntä tuki, hän kiljaisi ja työnsi miehensä pois.
Koko tämän kohtauksen aikana loi kuningatar katseensa toisaanne. Vaikka hän oli nainen, jonka siis olisi pitänyt lohduttaa, jätti hän toisen naisen oman onnensa nojaan.
Voimakkailla käsivarsillaan Charny nosti Andréen pystyyn, vaikka tämä koettikin vastustella, ja kääntyen kylmänä ja jäykkänä seisovan kuningattaren puoleen lausui: