"Puhukaamme majesteettiudesta", keskeytti kuningas hymyillen, "niin, puhelkaamme siitä. Te esimerkiksi olette niin majesteetillinen kuin suinkin ajatella saattaa. Ei kukaan Euroopassa, ei edes äitinne Maria-Teresia ole niin pitkälle kehittänyt majesteettiutta."
"Kyllä ymmärrän, tahdotte täten sanoa, että majesteettiudesta huolimatta ei ketään kammota koko Ranskassa niinkuin minua."
"En puhu kammoamisesta, rakas Antoinette", virkkoi kuningas lempeästi, "mutta te ette ehkä ole niin rakastettu kuin ansaitsisitte olla."
"Monsieur", vastasi kuningatar syvästi loukkaantuneena, "te kertaatte kaikenlaisia juoruja. Enhän ole tehnyt pahaa kenellekään, päinvastoin olen tehnyt useinkin hyvää. Miksi minua vihattaisiin, niinkuin sanotte? Miksi minua ei rakastettaisi, vaikka monet huutavat kaiken päivää: Kuningatarta ei rakasteta! Tiedättekö, että jos yksikin ääni vain sen lausuu, niin sata sen kertaa, ja sadasta äänestä tulee kymmenen tuhatta. Näiden kymmenentuhannen väitteen mukaan kaikki huutavat: Kuningatarta ei rakasteta! Ja kuningatarta ei muka rakasteta vain sen vuoksi, että yksi ihminen on sanonut: Kuningatarta ei rakasteta!"
"Hyvä Jumala!" mutisi kuningas.
"Hyvä Jumala", keskeytti kuningatar, "en minä suurtakaan välitä kansansuosiosta, mutta minun mielestäni liioitellaan epäsuosioon joutumistani. Eihän kiitoksia satele, se on kyllä totta, mutta onhan minua ihan jumaloitukin, ja liiallisesta jumaloimisesta siirrytään nyt huutamaan liiallista nurjamielisyyttä."
"Madame, te ette vielä tunne totuutta täydelleen, ja te kuvittelette vielä. Mehän puhuimme Bastiljista, eikö niin?"
"Niin."
"No niin! Bastiljissa oli suuri huone, joka oli täynnä teitä vastaan kirjoitettuja kirjoja. Toivottavasti ne on poltettu."
"Ja mistä minua niissä syytetään?"