"Sire, minä pyydän teitä vaikenemaan", pyysi kuningatar katsoen pelokkaasti huoneeseensa päin, missä Andrée oli piilossa ja voi kuulla kaikki, mitä puhuttiin.
"Kyllä ymmärrän", sanoi kuningas nauraen. "Te pelkäätte Charny-paran saavan tästä tiedon ja saapuvan tiedustelemaan Charny-parka!"
"Sire, minä rukoilen teitä. Rouva de Charny on moitteeton nainen, ja suoraan sanoen uskon pikemmin tuon tohtori Gilbertin…"
"Syytättekö te sitä kunnon miestä?" lausui kuningas. "Minä tiedän mitä tiedän ja pahinta on, että tietäessäni paljon en vielä tiedä kaikkea."
"Te saatte minut tuolla varmuudella ihan jähmettymään", sanoi kuningatar katsoen sivuhuoneeseen päin.
"Mutta minä olen rauhallinen", pitkitti Ludvig XVI; "enhän menetä mitään pysyessäni rauhallisena. Alku viittaa hauskaan loppuun, ja tämän lopun saan kyllä tietää Gilbertiltä, koska hän nyt on lääkärini."
"Lääkärinne! Onko tuo mies lääkärinne? Uskotteko kuninkaallisen henkenne minkä vastatulijan huostaan tahansa!"
"Minä luotan terävään silmääni", vastasi kuningas kylmästi, "ja minä takaan nähneeni sen miehen sielun syvyyksiin."
Kuningatar vavahti vihan ja halveksimisen vallassa.
"Olkaapa vain ylenkatseellinen", sanoi kuningas. "Te ette voi estää sitä, että Gilbert on oppinut mies."