Billot näytti olevan mietteissään. Hän ei rynnännyt huoneesta, vaan asteli epäluuloisena ja ovelle tultuaan palasi keskilattialle. Olisi voinut luulla, ettei hän tohtinut jäädä paikalleen, mutta ei myöskään rohjennut nähdä poliisien rikkomia ja avaamia huonekaluja.
"No", kysyi Billot, "he siis ottivat pojalta kirjan, eikö niin?"
"Sen kyllä uskon, isä, mutta häntä itseään he eivät saaneet kiinni."
"Ketä, häntäkö?"
"Pitouta. Hän pääsi pakoon. Ja jos he yhä vielä juoksevat hänen jäljessään, niin he lienevät jo Cayollesissa ja Vauciennessa."
"Sitä parempi! Poika-parka! Minä olen tämän saanut aikaan."
"Isä hyvä, älkää siitä olko huolissanne, ajatelkaamme vain itseämme. Voimme pitää varmana, että Pitou kyllä suoriutuu kaikesta. Mutta, hyvä Jumala, millainen epäjärjestys täällä on! Katsokaahan, äiti!"
"Voi minun liinakaappiani!" huudahti rouva Billot. "He eivät ole säästäneet liinakaappiani. Senkin ryövärit!"
"Ovatko he pöyhineet liinakaappia?" huudahti Billot.
Hän riensi sen kaapin luo, jonka päällysmies, niinkuin olemme kertoneet, oli huolellisesti sulkenut, ja pisti kätensä sikin sokin olevien vaatteiden sisään.