"Menestykää hankkeessanne, sire… Olkaa kodin rauhanrakentaja."
"Kun en käytä asiamiestä", vastasi Ludvig, "niin kyllä varmastikin onnistun."
Hän poistui hymyillen ja pyyhki huolellisesti tomuhiukkasia vaatteistaan pitkin matkaa.
107.
Välittäjä.
Kuninkaan ilmestyminen Henriette-prinsessan luo herätti mitä vakavinta huolestusta koko hoviväen keskuudessa, joka oli hajaantunut pitkin huoneistoja heti kun tieto levisi ehtoopäivän kotoisesta kohtauksesta. Oli ilmeisesti nousemassa myrsky, ja Lotringin junkkari kulki ryhmästä ryhmään tyytyväisesti selittelemässä tuon odotettavan rajuilman kaikkia perusteita, ilkeiden aikeittensa mukaisesti suurennellen vähäpätöisimpiäkin seikkoja, saadakseen ne tuntumaan mahdollisimman haitallisesti. Tällaisessa tilanteessa kuninkaan saapuminen tosiaan suuresti lisäsi pohditun tapauksen merkitystä, niinkuin leskikuningatar oli ennustanutkin. V. 1662 ei voitu pitää vähäisenä käänteenä hovielämässä sellaista ilmiötä, että kruununprinssi paheksui puolisonsa käyttäytymistä ja että kuningas puuttui veljensä yksityisasioihin. Niinpä nähtiinkin rohkeimpien, jotka ensimmältä olivat vielä keräytyneet kreivi de Guichen ympärille, loittonevan hänestä arastellen, ja yleinen säikky vaikutti itse kreiviinkin, niin että hän painostunein mielin vetäysi yksin asuntoonsa.
Astuessaan Madamen luo kuningas tapansa mukaan tervehti hovineitoja, jotka olivat järjestyneet saliin hänen kunniakujakseen. Niin ajatuksissaan kuin hänen majesteettinsa olikin, tähtäsi hän hallitsevan silmäyksen noihin nuoriin ja viehättäviin naisiin, jotka molemmin puolin loivat silmänsä kainosti alas. Kaikki punastelivat tuntiessaan olevansa kuninkaan katseltavina; yksi ainoa, jonka pitkät hiukset silkkisinä kutreina kiertyivät mitä valkoisimmalle kaulalle, oli kalpea ja kykeni tuskin seisomaan suorana, vaikka vieruskumppani antoi apuansa kyynärpään nyhjäyksillä. Kreivitär la Vallièrea siinä sillä tavoin pönkitteli hänen ainainen ystävättärensä, samalla yrittäen varovaisella kuiskeella kehoittaa häntä miehuullisuuteen, jota rohkaisijalla ei silti itselläänkään ollut riittävästi. Kuningas ei voinut pidättyä katsahtamasta sitten vielä taakseen. Kaikki otsat — jo nousseina — painuivat jälleen, mutta ainoa vaaleakutrinen pää jäi hievahtamattomaksi, niinkuin tytöltä olisivat voimat ja älynlahjat lopen ehtyneet.
Kälynsä luokse tullessaan Ludvig tapasi hänet nojailemassa sisäkamarin sohvapieluksiin. Hän nousi seisaalle ja niiasi syvään, sopertaen muutamia sanoja kiitokseksi hänelle osoitetusta kunniasta. Sitten hän jälleen vaipui istumaan ikäänkuin heikkoudesta hervottomana, mutta se voipumus oli epäilemättä teeskennelty, sillä hänen poskillaan hohti raikas puna, ja silmät olivat saaneet vain lisää loistoa muutamista äsken vuodatetuista kyynelistä. Kuningaskin istuutui, pantuaan nopealla havaintokyvyllään merkille huoneessa ilmenevän epäjärjestyksen ja prinsessan kasvoilla kuvastuvan kiihtymyksen, ja kysyi sitten hilpeäksi tekeytyen:
"Miksi hetkeksi, rakas kälyni, te tänään haluatte sovittaa balettiharjoituksen?"
Prinsessa pudisti viehättävää päätänsä hitaasti ja raukeasti.