"Mitä nyt, d'Artagnan!" intti Atos; "Ranskan kuninkaatko saitoja? Sinä hupsuttelet, hyvä ystävä."
"Oh, sinä et milloinkaan myönnä lähimmäistesi vikoja, kun itse olet täydellinen. Mutta Henrik IV oli toden teolla kitupiikki, ja hänen poikansa Ludvig XIII samaten; tokihan tiedämme siitä jotakin, me? Gaston johti vian äärimmäisyyteen, ja siinä suhteessa hän on tehnyt itsensä koko ympäristönsä inhoamaksi. Henriette, naisparka, oli pakostakin saita, hän kun ei syönytkään joka päivä eikä vuosikausiin lämmittänyt huoneitaan; ja hän on antanut esimerkkiä pojalleen Kaarle II:lle, suuren Henrikin lapsenlapselle, joka on visukinttu äitiinsä ja isoisäänsä. Enkö ole oikein esittänyt saiturien sukujuurta?"
"D'Artagnan, hyvä ystävä", huudahti Atos, "olet kovin äkeissäsi Bourbonien kotkarodulle!"
"Ja koreimman edustajan unohdin… bearnelaisemme toisen lapsenlapsen, neljännentoista Ludvigin, entisen isäntäni! Tottapa hän on itara, kun ei tahtonut edes lainata miljoonaa Kaarle-serkulleen. No, näen sinun tuskastuvasi. Onneksi olemmekin jo asuntoni lähellä tai oikeastaan Monk-ystäväni talolle tulossa."
"Hyvä d'Artagnan, et tuskastuta minua, vaan murehdutat. On tosiaan surkeata nähdä noin ansiokas mies syrjässä siitä asemasta, joka hänelle kuuluu palvelustensa perusteella; minusta sinun nimesi, hyvä ystävä, tuntuu yhtä loistavalta kuin sodan ja valtiotaidon mainehikkaimmat. Luynesit, Bellegardet ja Bassompierret ovat tuskin ansainneet menestystään ja kunniaansa niin pätevästi kuin samat edut olisivat meidän osallemme tulevia. Olet oikeassa, satakertaisesti oikeassa, veikkonen."
D'Artagnan huokasi, ja astuen ystävänsä edellä sen talon kuistille, missä Monk asui Cityn laidalla, hän sanoi:
"Salli minun jättää huoneeseeni kukkaroni, sillä minä en pääsisi enää takaisin Ranskaan, jos tungoksessa Lontoon näppärät taskuvarkaat, joiden maine on Pariisissakin tunnettu, puhaltaisivat minulta loputkin lanttini. Hyvillä mielin minä läksin Ranskasta, mutta hulluna ilosta sinne palaan, kun kaikki entiset ennakkoluuloni englantilaisia vastaan ovat tulleet takaisin ja saaneet paljon uusia lisäkseen."
Atos ei vastannut mitään.
"Odotahan siis silmänräpäys", jatkoi d'Artagnan, "niin tulen mukaasi. Tiedän kyllä, että sinulla on kiire päästä tuonne vastaanottamaan hyvityksiäsi; mutta usko minua, ei ole minullakaan vähemmin kiire saada nauttia sinun ilostasi, vaikkakin etäämmältä… Malta hetkinen."
Ja d'Artagnan harppasi jo eteiseen, kun muuan talousvirkailija — puolittain palvelija ja puolittain sotamies, joka Monkin asunnossa täytti ovenvartijan ja vahtisotilaan tehtävät, — pysähdytti muskettisoturimme, virkkaen hänelle englanninkielellä: