Atos otti paperin ja luki:
"Herra d'Artagnan, — kuningas on kiihkeästi pahoitellut, että te ette ollut saapunut Paavalin-kirkkoon hänen seurueessaan. Hänen majesteettinsa sanoo, että te osoitatte huonoa kohteliaisuutta, ja saman valituksen teen minäkin omalta osaltani, hyvä kapteeni. On vain yksi keino laiminlyönnin korjaamiseksi. Hänen majesteettinsa odottaa minua kello yhdeksältä Saint-Jamesin palatsissa; tahdotteko tulla sinne samalla tunnilla kuin minäkin? Hänen armollinen majesteettinsa määrää teille sen hetken audienssia varten, jonka hän haluaa teille suoda."
Allekirjoituksena oli Monk.
33.
Kaarle-kuninkaan hovissa.
"No?" huudahti Atos lempeän nuhtelevasti, kun Monkin kirje oli luettu.
"Ka", selitti d'Artagnan punehtuneena mielihyvästä ja hieman häpeästäkin, oltuaan niin pikainen syyttämään kuningasta ja Monkia, "tämä on kohteliaisuutta… joka ei tosin sido mihinkään… mutta kohteliaisuutta joka tapauksessa."
"Minun olikin työläs uskoa nuorta ruhtinasta kiittämättömäksi", huomautti Atos.
"Seikka on sellainen, että hänen nykyisyytensä on vielä kovin likellä menneisyyttä", tuumi d'Artagnan, "mutta kyllä minulla tähän asti oli täysi syy sanoilleni."
"Sen myönnän, hyvä ystävä, sen myönnän. Kas, jopa on katsantosi jälleen kirkastunut! Et voi uskoa, kuinka tyytyväinen nyt olen."