"Mutta tässä puhutaan vain rakennuksesta", huomautti hän, "eikä mainita mitään rahoista."
"Suokaa anteeksi, sire, ne merkittiin omaantuntooni."
"Ja herra de Mazarin nojausi siinä määrin teihin, — hän, epäluuloisempi kaikkia muita?"
"Hän ei ollut epäluuloinen minua kohtaan, sire, kuten teidän majesteettinne näkee."
Ludvigin katse kiintyi ihaillen noihin mitättömiin, mutta nyt ilmeikkäisiin kasvoihin.
"Te olette rehellinen mies, herra Colbert", sanoi hän.
"Se ei ole ansioni, sire, vaan velvollisuuteni", vastasi Colbert kylmäkiskoisesti.
"Mutta", lisäsi Ludvig, "eivätkö nuo rahat kuulu suvulle?"
"Ne olisi siinä tapauksessa otettu kardinaalin testamenttiin kuten hänen muukin omaisuutensa. Jos nämä rahat kuuluisivat suvulle, niin minä, joka sommittelin teidän majesteettinne hyväksi laaditun lahjoituskirjan sanamuodon, olisin lisännyt kolmetoista miljoonaa siihen luetteloon, jonka tarjotuksi loppusummaksi jäi neljäkymmentä miljoonaa."
"Mitä!" huudahti Ludvig; "tekö sen lahjoituskirjan sommittelitte, herra Colbert?"