"Minä en tahdo sitä", selitti nuori ruhtinas niin vakavalla ja käskevällä äänellä, että d'Artagnan liikahti hämmästyneenä ja rauhattomanakin.
"Salliiko taidan majesteettinne minun virkkaa sanasen vastaukseksi?" kysyi hän.
"Puhukaa."
"Tämän päätöksen tein ollessani köyhä ja puilla paljailla."
"Vaikka niinkin. No!"
"Ja nyt tänä päivänä, kun toimellisuudella olen saanut huolettoman aseman, teidän majesteettinne riistäisi minulta vapauteni, tuomitsisi minut kokemaan kovaa, kun voin elää mukavasti?"
"Sopiiko teidän, monsieur, tutkistella minun tarkoituksiani ja vetää minua tilille?" sanoi Ludvig melkein vihaisesti; "kuka on teille sanonut, mitä minä teen ja miten teidän käy?"
"Sire", vastasi muskettisoturi rauhallisesti, "suorapuheisuus ei nähtävästi enää olekaan keskustelumme ohjeena niinkuin sinä päivänä, jolloin selitimme kantaamme Bloisissa."
"Ei, monsieur, kaikki on muuttunut."
"Onnittelen teidän majesteettianne siitä vilpittömästi, mutta…"