"Älkää pahastuko, Vatel; minä vain luulin kellarini — teidän kellarinne kyllin hyvin varustetuksi, jotta sen täydentämiseen ei tarvittaisi Pyhän Neitsyen kuvan apua."
"Ka, monsieur", vastasi Vatel hieman halveksivasti vaihtaen puhuttelusanaansa, "teidän kellarinne on niin hyvin varustettu, että muutamat seuralaisenne joutuvat pitopöydässänne juotavan puutteeseen."
Fouquet katsahti kummastuneena Gourvilleen ja sitten Vateliin.
"Mitä sanottekaan?"
"Minä sanon, että teidän juomanlaskijallanne ei ollut kaikkien makuun soveltuvia viinejä. Herrat de la Fontaine, Pélisson ja Conrart ovat istuneet kuivin suin. He eivät pidä hienoista lajeista: mikäs auttoi?"
"Ja te siis…"
"Minulla on tässä nyt joignylaista, johon he ovat mieltyneet. Tiedän heidän pistäytyvän Pyhän Neitsyen kuvaan kerran viikossa maistelemaan sitä. Siksipä päätin varata heille samaa."
Fouquetilla ei ollut enää mitään sanottavaa… hän oli melkein liikuttunut. Vatelilla sitävastoin näkyi olevan vielä paljonkin sydämellään, kun hän oli päässyt lämpenemään. "Yhtä hyvin te voisitte moittia minua siitä, monseigneur, että itse noudan Rue Planche-Mibraylta sitä omenaviiniä, jota herra Loret käyttää ollessaan päivällisillänne."
"Juoko Loret minun luonani omenaviiniä?" huudahti Fouquet nauraen.
"Ka, juopi, monsieur, niin juuri, — ja siksi hän mielellään tuleekin vieraaksenne."