Muskettisoturin ainoana huolena oli niin ollen pitää valppaasti silmällä Portosta. Oikeastaan Portos ei ansainnut tällaista epäluuloisuutta. Hänellä ei ollut mitään kierouden ajatusta. Kenties d'Artagnan oli ensi näkemällä herättänyt hänessä hiukan epäilyä, mutta hetimiten oli toveri saanut ainaisen sijansa tuossa kunnon sydämessä, eikä vähäisinkään pilvenhäivä sumentanut Portoksen suuria silmiä, jotka tuon tuostakin herttaisesti kiintyivät ystävään.
Maihin noustessa Portos tiedusti, olivatko hänen hevosensa valmiina, ja hän huomasikin ne tuotapikaa sen tien risteyksessä, joka Sarzeaun pikku kauppalaan poikkeamatta kiertää tämän laiteilta Vannesiin.
Ratsuja oli kaksi: herra du Vallonin ja hänen tallimestarinsa, sillä Portos oli pitänyt tällaista virkailijaa siitä saakka kun Mousqueton alkoi käyttää pyörälaatikkoa ainoana kulkuneuvonaan.
D'Artagnan odotti Portoksen tarjoutuvan lähettämään tallimestarinsa edeltäpäin hankkimaan lisähevosen, ja sitä esitystä hän aikoi asettua vastustamaan. Mutta hän laskeskeli suotta. Portos vain käskikin palkollisensa laskeutua alas ja odottaa Sarzeaussa hänen paluutansa, d'Artagnanin saadessa nousta tallimestarin sijalle.
"Oletpa tosiaan ennakoltanäkevä mies, hyvä Portos", virkkoi d'Artagnan ystävälleen, heidän lähtiessänsä ratsastamaan.
"Kyllähän, mutta tämä on Aramiksen kohteliaisuutta. Minulla ei ole omia hevosiani täällä, ja Aramis asetti tallinsa käytettäväkseni."
"Hyviä hevosia, mordioux, ollakseen piispan tallissa ruokittuja!" sanoi d'Artagnan. "On kyllä totta, että Aramis on aivan erikoinen piispa."
"Hän on pyhä mies", sanoi Portos melkein honottavasti ja kohottaen silmänsä taivasta kohti.
"Siinä tapauksessa hän on suuresti muuttunut", huomautti d'Artagnan, "sillä me olemme tunteneet hänet kutakuinkin maailmallisena."
"Armo on vaikuttanut hänessä", lausui Portos.