Bragelonne astui tovin kuluttua telttansa ovelle hiljaa ja käyntiänsä pidätellen kuin ihminen, joka on utelias katselemaan ja haluaa itse jäädä näkymättömäksi. Paksujen verhojen suojasta hän sai yhdellä ainoalla silmäyksellä tarkatuksi koko aukiota ja havaitsi hetken kuluttua, että de Guichen teltan oviverhot niinikään puolittain avautuivat ja liehuivat. Raossa kuvastui nuoren kreivin hahmo, kun hän hämyssä hehkuvin silmin tähysti kiihkeästi prinsessan makuuhuoneesta tuikkivaan heikkoon kajastukseen.

Se ystävällinen pilkotus oli kreivin tähtenä. Hänen katseisiinsa ilmestyi koko sielun valtaava pyrkimys. Varjossa vakoillen Raoul käsitti, mitkä hehkuvat ajatukset kutoivat nuoren lähettilään teltasta prinsessan ulokkeelle myötätunnon ihmeellistä ja loihtuista siltaa, kun niitä nostatti niin harras tahto ja hellittämätön kiintymys, että ne varmaankin herättivät rakkauden unelmia laskeutumaan tuoksuiselle makuusijalle, jota kreivi sielunsa silmillä ihasteli.

Mutta de Guiche ja Raoul eivät olleet ainoat valveilla. Eräässä rakennuksessa aukion laidalla oli ikkuna avoinna, ja siitä tunkeutuvan valon häämyssä kuvastui selvin varjopiirtein Buckinghamin herttua, joka mukavasti nojautuen veistoksilla koristeltuun ja sametilla verhottuun poikkipienaan lähetti hänkin prinsessan ulokkeelle kuumia toivotuksia ja rakkautensa hullaannuksen näkyjä.

Bragelonne ei voinut olla hymyilemättä.

— Onpa siinä sydänparka pahoin piirityksessä, — tuumi hän prinsessaa ajatellen. — Ja ylkäpoloinen on kovasti uhattuna, — lisäsi hän itsekseen kruununprinssiä säälitellen, — vaikka onkin suuri valtias ja voi kokonaisella armeijalla varjella omaisuuttansa.

Bragelonne tähysti jonkun aikaa noiden kahden huokailijan hupsutusta, kuunteli Manicampin kaikuvan epäkohteliasta kuorsausta, kun hienosteleva aatelismies jyristeli niin korskeasti kuin hänellä olisi jo ollut se sininen pukunsa sinipunaisen vaateparren sijasta, — kääntyi tuulenhenkeen päin, joka toi hänen korviinsa satakielen etäistä säveltenhoa, ja huomasi sitten saavansa osuudekseen toisen taudin, kaihomielisyyden, niin että hän läksikin levolle, ajatellen omasta kohdastaan, että kenties neljä tai kuusi silmää yhtä kiihkeinä vartioitsi hänen epäjumalaansa Bloisin linnassa kuin de Guiche ja Buckingham täällä.

"Ja neiti de Montalais ei ole mikään vankka varjelus", huoahti hän itsekseen.

87.

Havresta Pariisiin.

Seuraavana päivänä vietettiin varsinaiset vastaanottojuhlat niin prameasti ja riemukkaasti kuin kaupungin apuneuvot ja asukkaiden innostus kykeni saamaan aikaan. Viimeiset tunnit omistettiin samalla lähtövalmistuksiin.