Kuninkaallisten naisten kotiuduttua asuntoonsa ensiksikin hiukan levähtämään matkastaan saivat ritaritkin tilaisuuden toipua ratsastuksen rasituksista ja ryhtyivät sitten tavallisiin puuhiinsa. Bragelonne meni ensin tavoittamaan isäänsä. Atos oli kuitenkin lähtenyt maataloonsa. Hän päätti nyt käydä tervehtimässä d'Artagnania, mutta tätä oli mahdoton saada käsiin, hän kun parhaillaan järjesteli kuntoon kuninkaan uutta sotilaallista saattuetta. Raoul olisi jo tyytynyt jälleen de Guichen kumppanuuteen, mutta kreivillä oli vaatturiensa ja Manicampin kanssa neuvotteluja aamusta iltaan. Buckinghamin herttua oli vielä tulisemmassa touhussa. Hän osteli hevosia ja jalokiviä aivan täyttymättömästi ja kiinnitti töihinsä kaikki ensiluokkaiset koruompelijattaret, kultasepät ja pukuliikkeet. Hänen ja kreivi de Guichen kesken oli syntynyt hienostelukilpailu, johon herttua ollenkaan surkeilematta varasi miljoonan; Grammontin markiisi taasen oli antanut pojalleen ainoastaan kuusikymmentätuhatta livreä mielestään runsaana määrärahana uusien hovitamineiden hankkimiseen.
De Guiche tuskitteli ja olisi ilman de Wardesin neuvoja repinyt tukkaansa.
"Miljoona!" hoki hän; "minä joudun alakynteen. Miksei markiisi jo voisi antaa minulle perintöosaani?"
"Sinä haaskaisit sen", virkkoi Raoul osuessaan saapuville.
"Mitä sillä on väliä! Jos pulassani kuolen tuskaan, niin enhän enää tarvitse mitään."
"Mutta mistä sellainen kuolettava pula?" sanoi Raoul.
"Minä en voi antaa englantilaisen mennä edelleni loisteliaisuudessa!"
"Loisteliaisuus ei ole kallista, kreivi", huomautti Manicamp, "vaan hyvällä harkinnalla soviteltavaa aistikkuutta."
"Liian vaikeata kuudellakymmenellätuhannella livrellä!"
" Pardieu!" puuttui puheeseen de Wardes; "vähimmällä pulailulla pääset, jos suorastaan päätät käyttää saman verran varoja kuin herttuakin ja teet velkaa."