"No, hyväinen aika, mitä nyt kuulenkaan, rakas herttua?"
Buckingham kääntyi väkisinkin hätkähtäen, sillä hän ei ollut huomannut kruununprinssin tuloa, ja hänen poskipäänsä hieman vaalenivat.
"Mitä teidän korkeudellenne sitten onkaan niin hämmästyttävää ilmoitettu?" kysyi hän.
"Perin ikävä uutinen, joka surettaa syvästi minua kuten koko hoviakin, monsieur", vastasi prinssi.
"Ah, teidän korkeutenne on kovin ystävällinen", sanoi Buckingham, "sillä nähtävästi suvaitsettekin puhua matkastani.
"Siitä tietysti."
"Voi, monseigneur, oltuani Pariisissa vasta viisi tai kuusi päivää ei lähtöni voi tuntua ikävältä muista kuin minusta itsestäni."
De Guiche kuuli tämän paikaltaan ja säpsähti ihmetyksestä. "Mitä kummaa!" jupisi hän; "puhuuko hän lähdöstään?"
Filip jatkoi äskeiseen suosiolliseen tapaansa: "Sen kyllä ymmärrän, että Ison-Britannian kuningas kutsuu teidät jo takaisin, monsieur, sillä hänen majesteettinsa Kaarle II, kyeten hyvin arvostelemaan aatelismiehiä, ei tietenkään tule toimeen ilman teitä. Mutta miten voittekaan sanoa, että me kaipuutta menettäisimme teidät! Kaikesta sydämestäni pahoittelen tätä käännettä."
"Monseigneur", lausui herttua, "voin vakuuttaa teille, että kun lähden Ranskan hovista…"