218.
Melunin viini.
Kuningas oli todella saapunut Meluniin vain aikeissa matkata suoraa päätä edelleen. Nuori hallitsija oli huvittelunhaluinen. Koko taipaleella hän oli ainoastaan kahdesti nähnyt la Vallièren, ja arvaten mahdottomaksi puhutella tätä nyt ennen kuin yöllä Vauxin puutarhassa vastaanottojuhlallisuuksien jälkeen, hän piti kiirettä majoittumisellaan rahaministerinsä luokse. Mutta hän ei ottanut laskelmassaan lukuun muskettisoturiensa kapteenia eikä myöskään intendentti Colbertia.
Kalypson tavoin, joka ei kyennyt lohduttautumaan Odysseuksen lähdöstä, gascognelaisemme mieltä yhä kaiveli, että hän ei voinut oivaltaa, minkätähden Aramis oli pyytänyt Perceriniltä nähdäkseen kuninkaan uusia pukuja.
— Se vain on varma tosi, — vakuutti tämä terävästi päättelevä sielu itsekseen, — että piispa-ystäväiselläni oli siinä joku erityinen tarkoitus.
Turhaan hän kuitenkin vaivasi aivojaan. Hän oli kylläkin nokkela käsittämään kaikkia hovijuonia, ja Fouquetin aseman hän tunsi paremmin kuin tämä itse. Sentähden hän olikin saanut mieleensä mitä kummallisimpia epäilyksiä, kun tuli tieto näistä juhlallisuuksista, jotka olisivat köyhdyttäneet rikkaankin miehen, niin että koko hanke häviön partaalle suistuneella esiintyi mahdottomana ja järjettömänä. Ja lisäksi oli d'Artagnania pahasti kiusannut jo muutaman viikon ajan Aramiksen salaperäinen toiminta, kun levoton piispa oli palannut Belle-Isleltä ja tullut Fouquetin ylimmäksi järjestysmieheksi, sekaantuen tämän kaikkiin asioihin ja alinomaa poiketen asioimaan Bastiljin kuvernöörin kanssa.
— Aramiksen kaltaisista miehistä, — tuumi hän, — pääsee paremmalle puolelle ainoastaan miekka kädessä. Niin kauan kuin Aramis oli soturi, oli toivoa hänen voittamisestaan, mutta hänen vedettyään költerinsä päälle messukasukan ei maallikko mahda hänelle juuri tuon taivaallista. Mitä hänellä voineekaan olla mielessään? Ja d'Artagnan pohti jälleen tiukasti. "Mitäpä tuo lopultakaan minuun kuuluu, jos hän ainoastaan tahtoo kukistaa herra Colbertin?" virkahti hän sitten. "Näinköhän tuo nyt muuta hautoneekaan?"
D'Artagnan hieroi otsaansa, hedelmällistä seutua, josta hänen hyppysensä olivat pusertaneet esiin niin monta kaunista ja hyvää aatosta. Nytkin keinoksi tarjousi neuvotella Colbertin kanssa; mutta vanha ystävyys kiinnitti häntä liiaksi Aramikseen, joten hän heti hylkäsi ajatuksen liittoutumisesta piispan piirin katkerimman vihamiehen kanssa. Sitäpaitsi hän itsekin oli karsas intendentille.
Olisi saattanut avata sydämensä kuninkaalle. Mutta kuningas ei kaiketikaan olisi oivaltanut hänen epäluuloisuuttaan, kun se ei perustunut ainoaankaan selvään tosiseikkaan.
Viimein hän päätti heti ensi kerralla tavatessaan käydä suoraan puheisiin Aramiksen kanssa.