"Siihen saatte luottaa. Hyvästi, monseigneur!"
Aramis kääntyi kumppaniinsa.
"No, niin, Portos veikkoseni, nyt takaisin Vauxin linnaan, ja joutuin!"
"Se on keveä ponnistus, kun on uskollisesti palvellut kuningastaan ja siinä pelastanut maansa", sanoi Portos. "Meidän kevennyksemme huojentaa hevosiakin. Taipaleelle!"
Ja vapautuneina vangista, joka tosiaan oli saattanut tuntua piispasta raskaalta, vaunut vierivät Bastiljin nostosillan yli, joka jälleen vedettiin ylös heidän takanaan.
224.
Yö Bastiljissa.
Kärsimys tässä elämässä suhtautuu ihmisen voimiin. Emme väitä, että Jumala aina mittaa olennoille tuskaa sen mukaan kuin ne voivat kestää; se ei olisi täsmällisesti sanottu, koskapa Jumala sallii kuoleman, ja toisinaan se onkin ainoa turva sieluille, jotka ruumiissaan kärsivät liian tuimaa ahdistusta. Kärsimys suhtautuu voimiin siinä merkityksessä, että heikko tuntee saman onnettomuuden suurempana kuin vahva. Mistä alkuaineksista siis on ihmisen voima kokoonpantu? Eikö se johdu etupäässä harjoituksesta, tottumuksesta ja kokemuksista? Tätä emme vaivaudu edes todistelemaan, se kun on sekä henkinen että fyysillinen selviö, jonka totuutta kukaan ei epäile.
Kun nuori kuningas tyrmistyneenä ja murtuneena näki joutuvansa Bastiljin koppiin, kuvitteli hän aluksi, että kuolema oli unen kaltainen, että silläkin oli näkynsä. Hän kuvitteli, että sänky oli syöksynyt makuuhuoneen lattian läpi, murskaten nukkujan hengettömäksi, ja jatkaen kuninkuusunelmaansa. Ludvig XIV-vainaja näki unta sellaisista elämässä mahdottomista kauhuista kuin valtaistuimelta syöksemisestä, vankilaan sulkemisesta ja äsken kaikkivaltiaan hallitsijan loukkaamisesta.
— Olla aistittavana aaveena saapuvilla omassa tuskallisessa kärsimyksessään, häilyä käsittämättömässä olotilassa todennäköisyyden ja todellisuuden rajamailla, nähdä kaikki, kuulla kaikki ainoankaan tuollaisen tuskanaiheen hämärtymättä, eikö se ole, — mietti kuningas itsekseen, — kauhea rangaistus, sitäkin kauhistavampi, kun se saattaa olla ikuinen?