Vain ajatellessaankin tätä eroa rakastaja puhkesi huokauksiin, nyyhkytyksiin ja vaikerrukseen.
— Onhan täällä kuvernööri, — aloitti hän taas raivoissaan. Minä puhun hänelle. Kutsukaamme.
Hän kutsui. Mikään ääni ei vastannut hänen omaansa. Hän otti tuolin, käyttäen sitä aseena tukevan tammioven kolkutukseen. Puu kumahteli puuta vasten, synnyttäen synkkiä kaikuja syvässä porraskäytävässä; mutta mikään elävä olento ei vastannut, ei ainoakaan.
Tämä oli kuninkaalle uusi todistus siitä kunnioituksen puutteesta, jolla häntä Bastiljissa kohdeltiin. Sitten huomattuaan ensimmäisen vihanpuuskansa jälkeen ristikkoikkunasta pistäytyvän kultasuunnikkaan, joka varmaan merkitsi kirkasta aamunkoittoa, Ludvig alkoi huutaa, ensin hiljaa, sitten voimakkaasti. Mitään vastausta ei kuulunut.
Parikymmentä muuta peräkkäistä yritystä jäi yhtä tuloksettomiksi.
Kapinallisesti kuohuva veri nousi kuninkaan päähän. Tämä käskemään tottunut luonne vapisi tottelemattomuutta kohdatessaan. Hänen vimmansa paisui. Vanki murskasi tuolin, joka oli liian raskas hänen käsilleen, ja käytti sitä muurinmurtimena ovea vastaan. Hän huiteli niin voimakkaasti, että hiki alkoi valua hänen otsaltaan. Meteli pauhasi yltyvänä ja hellittämättömänä. Jotkut tukahdutetut huudot vastasivat siihen sieltä täältä.
Nuo äänet tekivät kuninkaaseen omituisen vaikutukset
Hän pysähtyi kuuntelemaan. Ne olivat vankien, hänen entisten uhriensa, nykyisten toveriensa elonmerkkejä. Ne kohosivat kuin usva paksujen kattojen, vankkojen muurien lävitse. Ne syyttivät vielä tuon melun aiheuttajaa, kuten huokaukset ja kyyneleet epäilemättä kaikessa hiljaisuudessa syyttivät heidän vankeutensa määrääjää. Riistettyään vapauden niin monelta ihmiseltä saapui kuningas viemään heiltä unenkin. Tämä ajatus uhkasi tehdä hänet hulluksi. Hän ponnisti voimansa tai pikemmin tahtonsa kaksinkertaiseksi, janoten tietoa tai ratkaisua. Tuolin selkänoja aloitti jälleen toimensa. Tunnin päästä Ludvig kuuli jotakin käytävästä ovensa takaa, ja voimakas vastaisku ovelle hiljensi hänen omansa.
"Hohhoo, oletteko hullu?" kysyi karkea ääni. "Mikä teitä tänä aamuna riivaa?"
— Tänä aamuna? — ajatteli kuningas ihmeissään.