— Mistä syystä olisi herra Fouquet joutunut epäsuosioon? Voisi ajatella kolmea seikkaa: ensiksi koska herra Colbert ei hänestä pidä; toiseksi, koska hän on tahtonut mielistellä neiti de la Vallièrea; kolmanneksi, koska kuningas rakastaa herra Colbertia ja neiti de la Vallièrea. Mies on hukassa! Mutta astuisinko minä, miehinen mies, hänen päänsä päälle, kun hän sortuu naisten ja virkasielujen juoniin? Hyi toki! Jos siinä on vaaraa, niin torjun sen; jos häntä vain vainotaan, pidän silmäni auki! Olen tullut siihen kohtaan, ettei kuningas eikä ihminen voi vaikuttaa mielipiteeseeni. Jos Atos olisi täällä, menettelisi hän kuten minä. Siis, sensijaan että menisin tylysti herra Fouquetin luo pidättämään hänet ruumiillisesti ja korjaamaan hänet talteen, koetan käyttäytyä kuten hyvätapaisen miehen tulee. Se aiheuttaa puhetta, myöntäkäämme; mutta hyvää puhetta.
Ja kohottaen terhakalla liikkeellä hankkiluksensa hihnan olkapäälleen d'Artagnan meni suoraa päätä herra Fouquetin luo, joka sanottuaan naisille jäähyväiset valmistautui rauhallisesti nukkumaan päivän voitoista.
Ilma oli vielä hyväntuoksuinen tai myrkytetty, miten päin sen käsittää, ilotulitusten hajusta. Kynttiläin hohde oli riutumassa, köynnöksistä kirvonneita kukkia putoili maahan, tanssijain ja hovilaisten ryhmät harvenivat saleissa.
Ystäviensä keskellä, jotka onnittelivat häntä ja ottivat vastaan hänen onnittelujaan, yli-intendentti jo puolittain sulki väsyneet silmänsä. Hän halusi lepoa, hän oli sortumassa monen päivän laakereista kasautuneelle kunniavuoteelle. Olisi saattanut sanoa, että hänen päänsä painui tätä juhlaa varten otettujen uusien velkojen kuormasta.
Fouquet oli juuri vetäytynyt kammioonsa hymyilevänä ja miltei näännyksissä. Hän ei enää nähnyt; vuode veti häntä puoleensa, tenhosi häntä. Kupusalissa hallitseva Morfeus-jumala, jonka taiat Le Brunin sivellin oli kuvittanut kattoon, oli laajentanut valtaansa viereisiinkin suojamiin ja siroitellut voimakkainta valmutehoaan talon herran silmiin.
Melkein yksikseen jääneenä oli herra Fouquet jo kamaripalvelijansa riisuttavana, kun d'Artagnan näyttäytyi kynnyksellä.
Kapteeni ei ollut koskaan kyennyt yleistymään hovissa. Turhaan nähtiin hänet aina ja kaikkialla, hän teki erikoisen vaikutuksensa aina ja kaikkialla. Tämä on muutamien luonteiden etuoikeutena, he muistuttavat siinä salamaa tai ukkosta. Jokainen tuntee heidät; mutta heidän ilmestymisensä kummastuttaa ihan kuin oudon tulijan, joka ei kuulu siihen paikkaan luonnollisesti.
"Kah, herra d'Artagnan!" huudahti Fouquet, toinen käsi jo hihasta ulkona.
"Palvelukseksenne", vastasi muskettisoturi.
"Käykää toki sisään, rakas herra d'Artagnan."