"Koska meillä kumpaisellakin on numero, mademoiselle, niin yhdistäkäämme kaksi mahdollisuuttamme. Teille rannerenkaat, jos minä voitan; minulle teidän voittaessanne vain yksi ainokainen katse kauneista silmistänne?"
"Ei toki", epäsi Athénais; "pitäkää te vain rannerenkaat, jos voitatte. Kukin puolestaan."
"Te olette heltymätön", valitti de Saint-Aignan, "ja minä rankaisen teitä pikku säkeistöllä:
"Voi, Iris, liikaa kapinoit mun valojani vastaan…"
"Hiljaa!" kovisti Athénais; "estättehän minut kuulemasta voittonumeroa."
"Numero 1", lausui samassa nuori tyttö, katsahdettuaan helmiäistauluun, jonka oli ottanut sahviaanimassista.
"Kuningas!" huudahti leskikuningatar.
"Kuningas voitti!" kertasi kuningatar riemastuneena.
"Oi, kuningas! Teidän unenne!" kuiskasi Madame, ihastuksissaan Itävallan Annalle.
Ainoastaan kuningas ei ilmaissut mitään erityistä ilostumista. Hän vain kiitti Onnetarta hieman kumartamalla nuorelle tytölle, joka oli esiintynyt tämän häilyvät jumalattaren edustajana, ja otti sitten äidiltänsä vastaan rannerenkaat lippaassaan, koko yleisön soristessa mielittelevänä.