"Monseigneur, ei ole teidän arvonne mukaista mennä edes turmaanne vastaan."
"Mutta suvaita itseäni vaaniskeltavan kuin pahantekijää?"
"Mikään ei todista, että teitä väijytään, monseigneur. Olkaa malttavainen."
"Mitä siis on tehtävä?"
"Älkää pysähtykö. Te kiiditte niin nopeasti vain totellaksenne innokkaasti kuninkaan käskyjä. Tehkää vauhti kaksinkertaiseksi. Ken elää, näkee!"
"Oikein. Eteenpäin!" huudahti Fouquet. "Koska tuolla pysytään tyynesti paikoillaan, niin ottakaamme me vauhtia."
Laivuri antoi merkin, ja Fouquetin soutajat ryhtyivät jälleen työhönsä kaikella rivakkuudella, mitä saattoi odottaa levähtäneiltä miehiltä. Tuskin oli jokialus edennyt satasen syltä, kun toinen, kahdentoista miehen soutama, samaten lähti liikkeelle. Tätä kilpajuoksua kesti koko päivän, alusten välimatkan pitenemättä tai lyhenemättä.
Tämän nähdessään Fouquet tunsi vaaran uhkaavan lähellä, ja hänen äänensä värähti ennustavalta, kun hän aivan hiljaa virkkoi:
"Kah, Gourville, mitä sanoinkaan viimeisellä ateriallamme kotona? Käynkö turmaani kohti vai enkö?"
"Oi, monseigneur!"