"Eikö teidän majesteettinne salli minun puolustautua?"
"Toistan, että minä en syytä teitä."
Fouquet astahti taaksepäin, tehden puolinaisen kumarruksen.
— On varmaa, — ajatteli hän, — että kuningas on tehnyt päätöksensä. Vain se, joka ei voi peräytyä, saattaa olla noin itsepintainen. Sulkea silmänsä vaaralta tällä hetkellä olisi sokeutta; olla siitä välittämättä olisi typeryyttä.
Sitten hän jatkoi ääneen:
"Kutsuiko teidän majesteettinne minut jotakin työtä varten?"
"En, herra Fouquet, vaan antaakseni teille neuvon."
"Minä odotan kunnioittavasti, sire."
"Levätkää, herra Fouquet; älkää tuhlatko enemmälti voimianne. Säätykokouksen istuntokausi tulee lyhyt, ja kun sihteerini ovat sen lopettaneet, en tahdo sitten enää kahteen viikkoon puhuttavan valtiollisista asioista Ranskassa."
"Eikö kuninkaalla ole minulle mitään sanottavaa tästä säätykokouksesta?"