— Kas, kas! — päätteli kapteeni. — Tuossa on muutamia herra Fouquetin repimän kirjeen palasia! Miesparka, hän uskoi salaisuutensa tuulelle, mutta tuuli ei siitä enää välitä, vaan tuo sen kuninkaalle. Todellakin sinä olet, Fouquet-rukka, onnettomuuden leikkipallo! Peli ei ole tasaväkinen; onni on sinua vastaan. Ludvig XIV:n tähti himmentää omasi; tarhakäärme on oravaa voimakkaampi tai taitavampi.

Alas astuessaan d'Artagnan otti käteensä tuollaisen paperipalan.

— Gourvillen pientä käsialaa! — tuumi hän, tarkastaen kirjeen siekaletta. — Enpä erehtynyt.

Ja hänen silmäänsä osui sana valkoinen.

"Kah!" äännähti hän. Ja hän tarkasti toista jätettä, mutta sille ei ollut piirretty kirjaintakaan. Kolmannessa palassa oli sana hevonen.

" Valkoinen hevonen ", toisti hän kuin tavaileva lapsi. "Ai, hyvä Jumala", huudahti epäilevä henki, "valkoinen hevonen!"

Ja ruudinjyvän lailla, joka palaessaan laajenee satakertaisesti, d'Artagnan ajatuksista ja epäluuloista paisuen vilisti nopeasti jälleen parvekkeelle.

Valkoinen hevonen juoksi, juoksi yhä Loirea kohti, jonka rannassa häämöitti näköpiirin rajassa vesihuuruihin sekoittuneena pienoinen keinuva purje.

— Oh, oh! — tuumi muskettisoturi. — Vain pakeneva rientää tuollaista vauhtia viljellyillä mailla. Ainoastaan joku Fouquet, joku rahamies saattaa noin kiitää keskellä päivää valkoisen ratsun selässä… Ainoastaan Belle-Islen herralla voi olla tuollainen kiire pelastumaan rannikolle, vaikka tuuheat metsät tarjoisivat maalla suojaa… Ja ainoastaan d'Artagnan kykenee tavoittamaan herra Fouquetin, jolla on puolen tunnin etumatka ja joka ehtisi veneeseensä ennen kuin tunti on kulunut.

Muskettisoturi antoi kiireisen käskyn toimittaa rautaristikkovaunut erääseen metsikköön kaupungin ulkopuolelle. Hän valitsi parhaan hevosensa, hyppäsi satulaan ja karautti Rue aux Herbesille; siirtymättä kuitenkaan Fouquetin kulkemalle tielle hän nelisti heti Loiren rantaa pitkin varmana siitä, että hän täten voittaisi taipaleella kymmenen minuuttia ja suuntien leikkauspisteessä saavuttaisi pakolaisen, joka ei voinut pelätä takaa-ajoa tältä puolelta.