Siten kului puoli päivää. Tohtori teki rohkean miehen päätöksen, omaksui lujan mielen kannan: hän astui ripeästi esiin lymystänsä, suoraan Atoksen luo, joka ei hänen ilmestymisestään osoittanut sen enempää kummastusta kuin jos koko kohtaus olisi ollut jokapäiväinen.
"Suokaa anteeksi, herra kreivi", aloitti lääkäri huomaavaisen kohteliaasti, "mutta minulla on moite lausuttavana teille; suvaitkaa suosiollisesti kuunnella minua."
Ja hän istuutui Atoksen päänalusen viereen, vanhuksen vaivoin havahtuessa mietiskelystään.
"Mikä on, tohtori?" kysyi kreivi hetkisen äänettömyyden jälkeen.
"Te olette sairas, monsieur, ettekä toimita itsellenne hoitoa."
"Minäkö sairas!" sanoi Atos hymyillen.
"Kuumetta, näivetystä, vaarallista riutumista, herra kreivi!"
"Riutumista!" toisti Atos; "onko se mahdollista? Vaikka lepäilen."
"No, no, herra kreivi, miksi kierrellä? Te olette harras kristitty."
"Niin uskon", myönsi Atos.