Avoimella kentällä nähtiin d'Artagnan jo kaukaa kultapunoksisessa hatussaan, pitkä ruokokeppi kädessään ja leveine, kullattuine hihankäänteineen. Hän pureskeli valkoisia viiksiään eikä puuhannut muuta kuin pudisteli vasemmalla kädellään pois pölyä, jota maahan kimmahtelevat luodit ohi vinkuessaan tuprahduttivat hänen päällensä.
Tässä kamalassa luotituiskussa nähtiin upseerien pitelevän lapiota, sotamiesten kiidättävän työntökärryjä ja kymmenen tai kahdenkymmenen miehen joukkueiden nostelevan tai laahaavan jättimäisiä risukimppuja juoksuhaudan edustan suojaksi, kun itse kaivanto oli väkeänsä elähdyttävän kenraalin hurjalla tarmokkuudella jo luotu jälleen auki sisustaansa asti.
Kolmessa tunnissa oli kaikki korjattu kuntoon. D'Artagnan alkoi käyttää säveämpää puheenlaatua. Hän oli jo kokonaan tyyntynyt, kun sapöörikapteeni tuli ilmoittamaan hänelle hattu kädessä, että saarto-oja oli jälleen miehitettävissä.
Mies oli tuskin saanut asiansa sanotuksi, kun luoti katkaisi häneltä säären ja hän kaatui d'Artagnanin kannateltavaksi. Tämä kohotti soturin syliinsä, ja levollisena hän hellävaroin kantoi haavoittuneen alas juoksuhautaan, rykmentin ilmaistessa myrskyisää innostusta tästä huomaavaisuudesta.
Siitä hetkestä ei ollut vallalla enää vain kiihko, vaan hurmainen intoutuminen; kaksi komppaniaa syöksähti vastustamattomasta vaikuttimesta liikkeelle ja ryntäsi vihollisen etuasemia vastaan, jotka kukistuivat kädenkäänteessä. D'Artagnan oli vaivoin saanut hillityksi heidän kumppaninsa, mutta nähdessään heidän päässeen ulkovarustusten herroiksi nämäkin tempausivat raivokkaaseen hyökkäykseen vallihaudan ulkovierua vastaan, josta varustuksen kohtalo riippui.
D'Artagnan huomasi, että hän ei voinut pysähdyttää armeijaansa enää muulla tavoin kuin antamalla sen sijoittua varustukseen; sentähden hän suuntasi kaikki nuo joukot kahta aukkoa kohti, joita piiritetyt olivat paikkaamassa. Survaisu tapahtui ylettömän rajusti. Siihen otti osaa kahdeksantoista komppaniaa, ja d'Artagnan asettui varaosaston keralla puolen kanuunankantaman päähän linnoituksesta, tukeakseen rynnistystä apukolonnilla.
Kuului selvästi hollantilaisten kirkaisuja, kun' d'Artagnanin krenatöörit väkipuukoillaan nujersivat heitä kanuunapattereissa; taistelu sai yllykettä varustuksen kuvernöörin epätoivoisesta sitkeydestä, hän kun hellittämättömästi ei tahtonut luovuttaa vähäisintäkään jalansijaa ahdistajalle.
Saadakseen nujakan loppumaan ja taukoamattoman tulen laantumaan d'Artagnan lähetti kilvoitteluun uuden kolonnan, joka puhkaisi kairan tavoin vielä tukeviksi jääneitä pääsykohtia, ja piankin nähtiin piiritettyjen sortuvan ulkovalleilla hurjaan pakoon ja hätyyttäjien tunkeutuvan heidän mukanaan sisäkehään.
Hyvillä mielin hengähtäessään kenraali silloin kuuli äänen lausuvan vierellään:
"Monsieur, jos suvaitsette, tulemme herra Colbertin lähettäminä."