"Näethän, kuinka arvottomasti minua on hulluteltu?"
"Missä kohden, sire?" kysyi suosikki.
"De Guiche on taistellut Bragelonnen varakreivin puolesta ja tuo Bragelonne…!"
"Niin?"
"Tyttö rakastaa häntä yhä! Ja toden totta, de Saint-Aignan, minä kuolen häpeästä, jos minulla kolmen päivän kuluttua vielä on hitunenkin tätä rakkautta sydämessäni jäljellä."
Ja Ludvig XIV suuntasi kulkunsa jälleen omiin huoneisiinsa.
"Ah, olinhan sitä teidän majesteetillenne sanonut", jupisi de Saint-Aignan seuratessaan kuningasta edelleen ja vilkuessaan arasti kaikkiin ikkunoihin.
Onnettomuudeksi ei käynyt palatessa yhtä hyvin kuin menomatkalla. Eräs verho kohosi, ja sen takana väijyi Madame.
Tämä oli nähnyt kuninkaan astuvan ulos hovineitojen asunnosta.
Kuninkaan mentyä hän nousi ja läksi kiireellisesti huoneestaan. Hän harppasi kaksi askelmaa kerrallaan ylös portaita siihen kammioon, josta kuningas juuri oli lähtenyt.