"Ah, ah, en teitä epäile, eivät arasteluni teihin kohdistu."
"Suostun siis", huoahti kuningas, "siihen että herra de Saint-Aignan, jonka onnellisena etuoikeutena on sinua rauhoittaa, on kohtauksissamme aina läsnä; minä lupaan sen sinulle."
"Oikeinko totta, sire?"
"Kunniasanallani! Entä sinä puolestasi?…"
"Oi, odottakaa, tässä ei ole kaikki."
"Vieläkö jotakin, Louise?"
"Oi, kyllä. Älkää väsykö niin pian, emme vielä ole puhuneet loppuun, sire."
"No, lävistä siis lopullisesti sydämeni!"
"Käsitätte hyvin, sire, että näille kohtauksillemme herra de Saint-Aignaninkin luona täytyy olla joku järjellinen syy."
"Järjellinen syy!" toisti kuningas lempeästi moittien.