"Tekipä kerran jotakin", innostui miss Stewart. "Se on toki onnellista!"
"Mutta", jatkoi Buckingham, "minä ehkäisin hänet. Otin Maryn avukseni, ja toivoakseni hän nyt ei lähdekään, niinkuin ilmaisi aikovansa."
"Aikoiko hän todella lähteä?" huudahti kuningas.
"Hetkisen epäilin, tokko mikään inhimillinen mahti voisi häntä pidättää. Mutta Maryn silmät ovat tähdätyt häneen, — hän jää."
"Siinä erehdyt, Buckingham", virkahti kuningas ääneensä nauraen. "Se onneton on edeltäpäin tuomittu."
"Tuomittu mihin?"
"Petettäväksi, ja se ei mitään olekaan. Mutta hän on tuomittu myöskin näkemään sen, ja se merkitsee paljon."
"Etäällä ollen ja miss Grafftonin tukemana hän kestää iskun."
"Heh, ei suinkaan, siinä ei ole välimatkan eikä miss Grafftonin kevennystä. Bragelonne lähtee tunnin kuluessa Pariisiin."
Buckingham säpsähti, miss Stewartin silmät suurenivat kummastuksesta.