"Niin, tosiaankin te pelännette? No hyvä, valjastuttakaa vaununne ja ottakaa niin monta palvelijaa kuin haluatte… Mutta muistakaahan… mitä kahden teemme, sen ainoastaan me tiedämme; mitä kolmas saisi nähdä, sen julistamme kaikelle maailmalle. Minä en tässä kuitenkaan inttele: vaununi seuraavat teidän ajopelejänne, ja pidän itseni tyydytettynä, kun saan nousta teidän vaunuihinne ajaakseni kuningattaren luo."
"Kuningattarenko?"
"Oletteko sen jo unohtanut? Mitä, onko mielestänne haihtunut väliehto, joka minulle on niin tärkeä! Hyvä Jumala, kuinka vähän se teille merkitsikään! Sen tietäen olisin vaatinut teiltä kaksinkertaista hintaa."
"Olen miettinyt, rouva herttuatar; minä en teitä seuraakaan."
"Niinkö!… Miksette?"
"Koska luotan teihin rajattomasti."
"Te olette peräti kohtelias!… Mutta saadakseni käsiini ne satatuhatta écua…?"
"Ne ovat tässä."
Intendentti piirrälsi muutamia sanoja paperille, jonka antoi herttuattarelle.
"Te olette saanut maksun", virkkoi hän.