"Minä, niin", vastasi Vanel kummastuneena äärimmäisen korskeasta sävystä, jolla Aramis oli lausunut kysymyksensä. "Mutta miten saan puhutella henkilöä, joka minulle suo kunnian…"
"Puhutelkaa minua monseigneuriksi", vastasi Aramis kuivasti.
Vanel kumarsi.
"Kas niin, hyvät herrat", kiirehti Fouquet, "mitäpä tässä kursailla. Käykäämme asiaan."
"Kuten monseigneur näkee", virkkoi Vanel, "minä odotan ohjeitanne."
"Minä päinvastoin odottelin", vastasi Fouquet.
"Mitä monseigneur odotteli?"
"Ajattelin, että teillä ehkä olisi jotakin minulle sanottavaa."
— Ohoo! — ajatteli Vanel; — hän on miettinyt, minä olen menettänyt pelin! — Mutta rohkaistuen sanoi hän: "Ei, monseigneur, ei mitään, ei niin mitään, paitsi minkä teille eilen esitin, — sen olen valmis teille toistamaan."
"Kuulkaahan, suoraan puhuen, herra Vanel, eikö kauppa ole teille hiukan rasittava? Sanokaa pois."