"Kaikki on ollut minun syyni, mademoiselle", jatkoi Raoul. "Tuntien elämän ongelmat paremmin kuin te olisi minun asiani ollut teitä valaista. Minun ei olisi sopinut rakentaa epävarmalle pohjalle; minun olisi pitänyt saattaa sydämenne puhumaan, kun sitävastoin tuskin olen huulianne puhuttanut. Toistan, mademoiselle, että pyydän teiltä anteeksi."
"Se on mahdotonta, mahdotonta!" huudahti Louise. "Te laskette minusta leikkiä!"
"Miksikä mahdotonta?"
"Niin, on mahdotonta olla noin hyvä, noin jalo, noin täydellinen."
"Pitäkää varanne!" virkkoi Raoul katkerasti hymyillen. "Sillä kohta sanotte ehkä, etten ole teitä rakastanutkaan."
"Oi, te rakastatte minua hellänä veljenä! Sallikaa minun sitä toivoa, Raoul."
"Hellänä veljenä? Luopukaa siitä erehdyksestä, Louise. Minä rakastin teitä rakastajana, puolisona, hellimpänä teitä rakastavista miehistä."
"Raoul, Raoul!"
"Veljenäkö? Oi, Louise, minä rakastin teitä niin, että olisin uhrannut teille kaiken vereni pisara pisaralta, kaiken lihani pala palalta, koko iäisyyteni hetki hetkeltä."
"Raoul, Raoul, Jumalan tähden!"