"En parempaa pyydä."
"Näyn olevan ensimmäinen, josta otettiin mittaa tällä uudella tavalla."
"Oletko siitä varma?"
"Melkein. Muutamat merkitsevät silmäniskut Volièren ja toisten kisällien välillä ilmaisivat sitä minulle."
"No, veikkonen, en sitä Molièressä ihmettele."
"Volière, paras d'Artagnan!"
"Oh, ei, ei nyt toki! Sallin sinun kernaasti nimittää häntä Volièreksi, mutta minä sanon häntä yhä Molièreksi. — No niin, en sitä, sanoin, Molièressä ihmettele, sillä hän on nerokas poika, ja sinä kai herätitkin hänessä tuon mainion ajatuksen."
"Siitä on hänelle varmaan vastaisuudessa hyötyä."
"Totta kai! Luulen kyllä, että hänellä siitä hyötyä on, vieläpä paljonkin! Sillä näetkös, ystäväni, Molière on kaikista tunnetuista räätäleistämme se, joka parhaiten osaa pukea paroonimme, kreivimme ja markiisimme… heidän mittansa mukaan."
Tämän lausuman jälkeen, jonka sattuvaisuutta ja syvämielisyyttä emme tässä tarkastele, d'Artagnan ja Portos lähtivät mestari Percerinin talosta ja palasivat vaunujensa luo. Lukijan luvalla jätämme heidät, yhtyäksemme Molièreen ja Aramikseen Saint-Mandéssa.