" Tarkenee ", vastasi la Fontaine.
"Ohoh, veikkonen, on mahdoton puhua tarkenemisesta, kun ylistelee Vauxin hienouksia", huomautti Loret syrjästä.
"Sitäpaitsi se ei loppusointu olekaan", sanoi Pélisson.
"Mitä! Eikö se päde?" huudahti la Fontaine kummastuneena.
"Ei; teillä on paha tapa, ystäväiseni, ja se estää teitä koskaan pääsemästä ensiluokkaiseksi runoilijaksi: te hyväksytte ihan laimeita loppusointuja!"
"Haa, niinkö arvelette, Pélisson?"
"Niin vainkin, hyvä ystävä. Teidän tulisi ottaa huomioon, että loppusointu ei ole koskaan hyvä, jos vain on saatavissa parempi."
"Sittenpä en enää ikänäni kirjoitakaan muuta kuin suorasanaista", päätti la Fontaine, joka oli ottanut Pélissonin nuhteen vakavalta kannalta. "Oi, olin kyllä itsekin jo usein johtunut epäilemään vain patustelevani runoudessa! Niin se on totinen tosi."
"Älkää sanoko niinkään, hyvä ystävä; runomuodosta luopuminen tekisi tuotantonne liian suppeaksi laadultaan, ja satusäkeenne sisältävät paljon hyvää."
"Ja aluksikin", la Fontaine pitkitti omaa ajatusjuoksuaan, "minä poltan satasen vastavalmistunutta pätkää."