"Kirjoittakaa ne ensin ja pistäkää sitten tuleen."
"Sehän onkin yksinkertaista, ja sitä en sentään olisi ikinä oivaltanut! Nerokas mies tämä peijakkaan Molière!" kiitteli la Fontaine, mutta lisäsi sitten otsaansa lyöden: "Haa, sinusta ei ole koskaan muuksi kuin aasiksi, Jean de la Fontaine."
"Mitä sanottekaan, hyvä ystävä?" ihmetteli Molière lähestyen runoilijaa, jonka syrjähuomautus oli osunut hänen korvaansa.
"Minä sanon pysyväni taitamattomana aasina, rakas ammattiveikko", vastasi la Fontaine raskaasti huokaisten ja silmät murheen sumeessa. "Niin, ystäväiseni", hän jatkoi yhä alakuloisempana, "minä kuulun sepustavan viheliäisiä loppusointuja."
"Siinä ei ole perää."
"Niin on asia! Minä olen tolvana."
"Kuka sitä on sanonut?"
"Hitto, — Pélisson. Ettekö sanonutkin, Pélisson?"
Jälleen sepittelyynsä syventyneenä Pélisson varoi enää puuttumasta keskusteluun.
"Mutta jos Pélisson on sanonut teitä tolvanaksi", huudahti Molière, "niin hän on pahasti loukannut teitä."