Koira, joka näkyi aavistavan kohtalonsa ja oli varmaankin jo ennen ollut kokeilijan käsissä, alkoi vavista, ponnistella vastaan ja ulvoa heti kun tunsi jalkainsa koskevan marmorilevyyn.
"Hehe", nauroi Althotas, "sinä uskot elämään, eikö niin, koska uskot kuolemaan?"
"Kyllä."
"Kas tuossa on koira, joka mielestäni on täysissä elonvoimissa; mitäs sanot?"
"Varmaan, koska se vinkuu ja ponnistelee vastaan ja koska se pelkää."
"Kylläpä mustat koirat ovat rumia! Koeta vasta hankkia minulle valkeita."
"Teen parhaani."
"No niin, sanomme siis, että tämä koira on elävä. Haukupas sinä, elukka", lisäsi ukko kamalasti nauraen; "hauku vakuuttaaksesi monsieur Akharatille, että elät".
Hän kosketti sormellaan erästä koiran lihasta ja koira alkoi heti haukkua tai paremminkin ulvoa.
"Hyvä! Anna nyt tänne lasikupu; kas niin! Aseta nyt koira sen alle… Niin, todellakin, unohdin kysyä sinulta, mihin kuoleman lajiin sinä uskot varmimmin."