"En ymmärrä teitä, mestari; kuolema on aina kuolema."
"Oikein, aivan oikein, mitä sanot, ja sitä mieltä olen minäkin. No niin, koska kuolema on kuolema, niin pumppua ilma pois lasikuvusta, Akharat."
Balsamo kiersi pyörää, joka imi erään putken kautta ilman lasikuvusta, jonka sisään koira oli suljettu, ja vähitellen katosi ilma terävästi vinkuen. Pikku koira tuli ensin rauhattomaksi, sitten se katseli ympärilleen, vainuili, nosti päätänsä, vetäisi rajusti ja nopeasti henkeä ja kaatui viimein tukehtuen paikalleen, pöhöttyneenä ja hengettömänä.
"Kas niin, koira on nyt kuollut halvaukseen, vai mitä", sanoi Althotas; "ihana kuolema, joka ei tuota pitkiä kärsimyksiä!"
"Niin."
"Se on nyt varmasti kuollut?"
"Kyllä."
"Sinä et taida olla aivan täysin vakuutettu siitä, Akharat?"
"Kyllä, tietysti olen."
"Ah, sinähän tunnet, mihin minä pystyn, eikö niin? Sinä oletat, että minä olen keksinyt taidon puhaltaa kuolleeseen jälleen elämää, ratkaissut tuon toisen pulman valaa ilman seassa elämää vielä vahingoittumattomaan ruumiiseen, niinkuin ilmaa voi puhaltaa pitävään nahkaleiliin?"