"En, minä en oleta mitään; minä uskon, että koira on kuollut, siinä kaikki."
"Kuitenkin kaikitenkin, suuremman varmuuden vuoksi me surmaamme koiran vielä uudestaan. Nosta pois lasikupu, Akharat."
Akharat otti pois kristallilaitteen; koira ei liikahtanut, sen silmäluomet olivat suljetut, sen sydän ei enää tykyttänyt.
"Ota tämä leikkausveitsi, älä kosketa kurkunpäätä, mutta leikkaa poikki selkäranka."
"Teen sen pelkästään totellakseni teitä."
"Ja myöskin antaaksesi eläin paralle kuoliniskun, jos se ei sattuisi olemaan aivan täysin kuollut", vastasi Althotas, huulillaan vanhuksille ominainen itsepäinen hymy.
Balsamo viilsi yhden ainoan kerran terävällä veitsellä. Leikkaus meni poikki selkärangan noin kaksi tuumaa pikkuaivojen alapuolelta ja jätti suuren, verta vuotavan haavan.
Eläin tai paremminkin eläimen kuollut ruumis pysyi liikkumattomana.
"Kas vaan, eikö olekin tosiaan kuollut", virkkoi Althotas; "yksikään ainoa hermo ei värähdä, ainoakaan lihas ei vavahda. Yksikään liha-atoomi ei nouse tätä uutta murhaa vastustamaan. Eikö ole totta, se on tosiaankin kuollut, aivan varmaan kuollut?"
"Tunnustan sen mielelläni niin monesti kuin vaan haluatte", vastasi Balsamo kärsimättömästi.