"Mutta täytyyhän hänen auttaa minun lastani!" huudahti vanhus aivan suunniltaan tuskasta. "Hänen täytyy! Auttakaa minua, monsieur, kantamaan Gilbertiä hänen luokseen."
"Minulla ei ole muuta kuin yksi käsi", sanoi Filip; "mutta se on käytettävissänne".
"Ja minä olen nyt luja, niin vanha kuin olenkin. Kas niin!"
Vanhus otti Gilbertiä kainaloista, nuori mies nosti hänen jalkansa oikeaan kyynärkoukkuun, ja sillä tavoin läksivät he menemään joukkoa kohti, jonka keskellä lääkäri teki välskärintyötään.
"Auttakaa, auttakaa!" huusi vanhus.
"Ensin rahvaan lapset", vastasi lääkäri periaatteestaan horjumatta ja varmana siitä, että joukko, joka häntä ympäröi, puhkeaisi joka kerta ihailevaan sorinaan, kun hän nämä sanat toisti.
"Tämä, jota tuon, on rahvaan lapsia", vastasi vanhus innoissaan, mutta millään tavoin ihastumatta lääkärin jyrkkyydestä, kuten kaikki muut hänen ympärillään seisovat.
"No hyvä, siinä tapauksessa naisten jälkeen", vastasi lääkäri; "miehillä on enemmän voimia kuin naisilla kestää tuskia".
"Ainoastaan iskettävä suonta, monsieur, ei muuta, se riittää", vastasi vanhus.
"Ahaa, taasko olette täällä, aatelisherra", sanoi lääkäri huomatessaan Filipin ennen vanhusta.