Hänen majesteettinsa palasi nyt puiston kautta kävellen Suureen Trianoniin, jossa hänen saattojoukkonsa odotti häntä, sillä aiottiin lähteä vaunu-metsästysretkelle päivällisen jälkeen; retkeä kestäisi kello kolmesta kuuteen.
Dauphin mittaili yhä auringon korkeutta.
NELJÄSKYMMENES LUKU
Salaliitto solmitaan uudella tavalla
Sillaikaa kuin kuningas kierteli näin Trianonissa odottaen metsästysretkeä ja rauhoitellen samalla herra de Choiseulia ja viettäen itse aikaansa mahdollisimman hauskasti, oli ryhmä salaliittolaisia kokoontunut pelästyksissään Luciennesiin. He olivat kiiruhtaneet suoraa päätä rouva Dubarryn luo aivan kuin metsälinnut ruudin hajua vainuten.
Ensin olivat sinne tulleet varakreivi Jean ja marski de Richelieu, heti paikalla, kun olivat katselleet Versaillessa hetkisen harmissaan toisiinsa.
Muut olivat vain tavallisia onnenonkijoita, jotka Choiseulien varma epäsuosioon joutuminen oli houkutellut Luciennesiin; käänne kuninkaan mielialassa ministeriä kohtaan oli saanut heidät kauhuun; ja kun he nyt eivät saaneet ministeriä käsiinsä takertuakseen häneen, riensivät he vaistomaisesti Luciennesiin, ottamaan selvää, oliko tuo puu todellakin niin vahvasti paikallaan, että siihen saattoi käydä kiinni yhä huolettomasti kuten ennenkin.
Rouva Dubarry oli diplomaattisten ponnistustensa ja sitä kruunanneen petollisen voittonsa väsyttämänä asettunut hiukan nukahtamaan, kun marski de Richelieun vaunut vierivät hirmumyrskyn nopeudella hänen palatsinsa pihalle.
"Valtiatar Dubarry makaa", sanoi Zamore marskille ja Jean Dubarrylle, olematta vieraista tuonaankaan.
Varakreivi lennätti Zamoren pitkin käytävän mattoa potkulla, jonka hän sijoitti hänen tikkauksilla koristetun kuvernöörinpukunsa leveimpään kohtaan.