"Ei, herttua, se on tarkka jäljennös eräästä herttuatar de Grammontin kirjeestä, jota tänä aamuna Rouenista lähetetty postimies vie paraikaa Versaillesiin herttua de Choiseulille."
"Taivaan Jumala!" huudahti marski. "Puhutteko te totta, herra Balsamo?"
"Minä puhun aina totta, herra marski."
"Että herttuatar olisi kirjoittanut moisen kirjeen?"
"Varmasti, herra marski."
"Hän olisi ollut niin varomaton!"
"Se näyttää uskomattomalta, sen myönnän. Mutta se on kuitenkin totta."
Vanha marski katseli kreivitärtä, jolla ei ollut enää voimaa lausua sanaakaan.
"Niin", virkkoi rouva Dubarry viimein, "minä olen samaa mieltä kuin herttua: minun on vaikea uskoa, herra kreivi, että rouva de Grammont olisi voinut tällaisella kirjeellä paljastaa ja saattaa vaaralle alttiiksi oman ja veljensä aseman, hän, niin älykäs nainen… Sitäpaitsi… saadakseen tietää sellaisen kirjeen sisällön on se täytynyt saada myöskin lukea."
"Ja jos kreivi olisi saanut sen lukea, olisi hän sen pitänyt itsellään: se olisi kallis saalis", kiiruhti marski sanomaan.