"Niin on asia", huokaili Nicole, "minut on suljettu neljän ruman seinän sisään; minulla ei ole mitään seuraa, tuskin ilmaa hengittääkseni. Ja minulle olisivat kuitenkin huvitukset ja hyvä tulevaisuus olleet mahdollisia."
"Millä tavoin sitten?" kysyi parooni.
"Trianonissa, tietysti", vastasi Nicole; "Trianonissa, jossa olisin nähnyt ihmisiä ja kaikkea komeaa; niin, siellä olisin itse nähnyt ja ollut nähty".
"Oho, pikku Nicole", sanoi parooni.
"Kyllä, monsieur, minä olen yhtä hyvä nainen kuin kuka muu tahansa."
"Cordieu, tuo on puhetta, joka kelpaa", mutisi parooni aivan hiljaa, "tuossa tytössä on henkeä ja sisua. Oi, jos minä olisin vielä nuori ja rikas!"
Eikä parooni voinut olla luomatta ihailevaa ja halukasta katsetta nuoruutta, voimakasta raikkautta ja kauneutta uhkuvaan Nicoleen.
Nicole haaveili ja tuli vähän väliä kärsimättömäksi.
"No, monsieur, menkää jo maata, että minäkin pääsen nukkumaan", sanoi hän.
"Vielä eräs asia, pikku Nicole!"