"Hyvin mielelläni, herra herttua."
"Me olemme onnettomuustovereita; teidän oikeusjuttunne on lykätty, samoin minun; kun te anotte apua itsellenne, autatte te minuakin… Sitäpaitsi voitte te todistaa siellä, miten tyytymätön minä olen noihin parlamentin visapäihin; te voitte lisätä, että minähän se neuvoin teitä turvautumaan Luciennesin jumalattareen."
"Sitä en unohda, herra herttua. Hyvästi, arvoisat herrat."
"Suokaa minulle se kunnia, että nojaudutte käteeni, niin saatan teitä vaunuihinne. Hyvästi vielä kerran, herra Flageot, päästän teidät nyt työhönne…"
Marski saattoi kreivittären hänen vaunuihinsa.
— Rafté oli oikeassa, — ajatteli herttua de Richelieu; — nuo Flageotin tapaiset saavat viimein aikaan vallankumouksen. Jumalan kiitos, nyt minulla on tuki kahden puolen. — Minä olen sekä hovin että parlamentin kannattama. Rouva Dubarry heittäytyy politiikkaan ja kukistuu yksinään; jos hän säilyy pystyssä, on minulla vielä Trianonissa pikku pommi. Näyttääpä siltä, että tuo perhanan Rafté on ollut minun koulussani ja että minun täytyy tehdä hänestä päällikkö virastooni, sitten kun minusta tulee ministeri.
VIIDESKYMMENESYHDEKSÄS LUKU
Asiat sotkeutuvat yhä enemmän
Rouva de Béarn totteli kirjaimellisesti Richelieun neuvoa. Kaksi tuntia siitä kuin herttua oli hänestä eronnut, odotti hän vastaanottoa Luciennesin etuhuoneessa, herra Zamoren seurassa.
Rouva de Béarnia ei oltu viime aikoina nähty kreivitär Dubarryn luona; ja niinpä tultiinkin kreivittären kotoisessa kammiossa uteliaaksi, kun hänet siellä ilmoitettiin vieraaksi.