— En, Charles odottaa minua kotona.
— Te olette siis yhä vielä yhtä hulluna häneen?
— Yhä vielä, rakkaani! Siis huomenna. Hyvästi Armand.
Rouva Duvernoy poistui ja Marguerite avasi erään laatikon ja viskasi sinne rahat.
— Sallitte kai, että menen vuoteeseen? sanoi hän hymyillen ja lähestyi sänkyä.
— En ainoastaan salli sitä, vaan vieläpä pyydänkin.
Hän heitti syrjään pitsipeitteen vuoteelta ja paneutui pitkäkseen.
— Tulkaa nyt ja istukaa viereeni ja jutelkaamme, sanoi hän.
Prudence oli oikeassa; se mitä hän oli tuonut mukanaan, oli piristänyt Margueritea.
— Voitteko antaa anteeksi äskeisen huonon tuuleni? sanoi hän ja tarttui käteeni.