— Hyvä, sanoi Marguerite, — asettakaa kaikki tuolle pienelle pöydälle ja nostakaa se sängyn viereen; me palvelemme itse itseämme. Te olette valvonut kolme yötä, teidän täytyy päästä levolle. Menkää siis; en tarvitse teitä enää.
— Lukitsenko oven?
— Kyllä, se on parasta; ja katsokaa, ettei ketään lasketa sisälle huomen aamulla ennen kello kahtatoista.
KAHDESTOISTA LUKU.
Kello viisi aamulla, kun päivä alkoi häämöittää kierrekaihtimien lävitse, sanoi Marguerite minulle:
— Suo anteeksi, että karkoitan sinut pois; mutta se on välttämätöntä. Herttua saapuu tänne joka aamu; hänelle vastataan, että minä nukun, ja hän jää ehkä odottamaan kunnes herään.
Otin Margueriten pään käsieni väliin, suutelin häntä vielä kerran ja sanoin:
— Koska saan nähdä sinut jälleen?
— Kuule, sanoi hän, — ota tuo pieni kullattu avain uunin päältä ja käy aukaisemassa ovi; tuo sitten tänne avain ja lähde tiehesi. Päivän kuluessa saat kirjeen määräyksineni, sillä tiedä, että sinun täytyy totella sokeasti.
— Niin, mutta jos minä nyt pyytäisin jotakin.